Jaava Naavahaukka sai alkunsa hyytävänä talvipäivänä Kyrön pitäjässä; Novgorodin havumetsissä kasvaneelle kauppiattarelle Milka Vasilevnalle ja lappalaisia juuria omaavalle pientilalliselle Hermand Haukolle syntyi kaikkiaan neljä äpärää, joskaan jokaisen isänä Haukko ei tavannut olla; Milkan hameen alle pääsivät monet rikkaat miehet. Milka-äiti oli isänsä Vasilen tapaan kekseliäs kauppias, joten slaavilainen nainen tiesi miten ruoka pysyi pöydässä tiukkoinakin aikoina. Tummaihoinen isoisä Vasile tunnettiin kiertolaisena, johon Volgan viljalla vaurastuneen, kunniallisen myllärin tytär Sanja Melnitsa rakastui slaavilaisen tulisesti, eikä tilan isännältä kyselty suostumusta heidän häpeälliseen liittoonsa, josta Jaavan äiti sai alkunsa ja oppinsa.
Haukon tilan perustanut isäntä oli tunnettu kuuliaisista metsästyshaukoistaan. Juuri niihin aikoihin kun Jaava kömpi ensimmäisiä kertoja pois olkikehdostaan, asusti Haukoilla vielä yksi uljas lemmikkihaukka, Naava. Pikku-Jaava tykästyi lintuun niin kovin paljon, että vaati imeväisen tarmolla muiden kutsuvan häntä Jaavajaukaksi, ja niin Jaavasta tuli Naava ja Jaukasta Haukka. Perheen pahnanpohjimmainen nulikka Jaava piti puolensa pässinpäisten Haukonpoikien keskellä. Veljekset pitivät piimäsuusta huolta, ja hoitivat tilaa Jaavan keskittyessä lähinnä lähimetsien elämään. Jaava arvosti veljiään kovin, ja vietti suurimman osan siunatusta lapsuudestaan Jaatun, pienen miehen, mutta oivan metsästäjän, Otson, pitkänhuiskean pertuskamiehen, ja puoliveljen, pellavahiuksisen Aarton seurassa.
Naavahaukasta kasvoi äitinsä tapaan tomera tyttö, jonka lyhyt varsi jäi suuren luonteen alle.
Milka-äidin mieleen ei totisesti istunut ajatus paikalleen asettumisesta, kauppiatar oli turhautunut isännän toivoessa hänestä pohjalaista emäntää. Lapset jäivät pohjanmiehen huolehdittavaksi pitkiksi ajoiksi, mutta onneksi tilalta löytyi kaikille työtä, vaikka pontikan puoleen taipuvaisesta isännästä ei ollut aina avuksi. Jaava iloitsi kuullessaan äidistään, sillä häneltä nuori likka oppi kaupankäynnistä, luonnon antien hyödyntämisestä ja yrteistä. Myös metsän väki opetti Jaavalle paljon luonnon kunnioittamisesta; vasta ystävystyttyään alueella vaikuttaneen luontoparantajan (jota Kyröläiset myös Levänluhdan uhrinoidaksi nimittivät) kanssa kasvoi Jaavasta varsinainen parantajattaren alku.
Kaksitoista kesää nähneenä Jaava pakkasi yrttinsä, rohtonsa, otti ketjujuopuneen isänsä parhaan muuliorin Koppuran, ja suuntasi kohti itää - aivan kuten äitinsä, ja idän laajoja korpimaita käyskennellessään nuori parantajatar löysi lopullisen kutsumuksensa. Hylätty korpitupa, jonka vanha metsänpeitto, lävitsepääsemätön kuusimetsä piilotti tavanomaisilta kulkijoilta. Jaava tunsi kuuluvansa metsään, sillä metsä piti häntä hyvin. Siellä kuusen ja karhun piikana Jaava oppi enemmän elämästä kuin kenenkään muun opissa.
Jaava aavisti Jaatun jääneen Haukon tuvan pitäjäksi, sillä metsästäjäksi oppinut veli tyytyi yksinkertaiseen elämään jousineen. Otso katosi tataarisodassa eikä miehen kohtalosta tiedetä. Myös Aarton huhuttiin hukkuneen mahlaan juhlistaessaan karhunpeijaisia, mutta huhut olivat lähtöisin niin epäluotettavien pohjalaisämmien puheista, ettei niitä uskonut todeksi.
Naiseksi varttunut varttunut tytär kiersi maailmaa kesät, korjasi metsän satoja syksyt, nukkui karhunpesässään talvet ja iloitsi keväästä. Usein hän kauppasi tienpäällä tietoaan ja taitoaan, kätkien nuoruutensa piiloon ammattiinsa liittyvän vastuun taakse, eikä uusista tien tuomista tuttavuuksista koitunut suuria ongelmia - vaikka kyllä hänet useasti ryöstettiinkin, ja sydänkin särjettiin. Koppuran nukahdettua ikuiseen uneen rahkasammalmättäälle Naavahaukkaa lohdutti uusi tuttavuus.
Hän iloitsi nuoruudestaan hoitaessaan etelästä tullutta, herkästi sairastuvaa miestä, kaksi kaunista kesää he viettivät kahdestaan, jonka seurauksena Jaava lopulta tiinehtyi.
Peloissaan nuori parantaja valmisti itselleen rohdoksia joilla peitota uhka, sillä lasta hän ei toivonut, ei edes tälle mukavalle miehelle, eikä metsätupaan astunut mies tiennyt maistavansa hengenhäätävää maljaa. Jaavan suuresta surusta ja itselääkinnästä huolimatta heikko poikalapsi syntyi, mutta kauaa imeväinen ei sinnitellyt äidin rinnoilla, vaan lähti isänsä luokse. Jaavakin jätti tuvan tyhjäksi, ja matkasi kohti Liivinmaata, jonka satamapitäjien herrat ostivat mielellään pohjoista terveyttä. Kiertolaiskauppiaat kertoivat tarinoita Hämeen suurmarkkinoilta, ja niin Jaavan tie vei kohti markkinapaikkaa, tie jonka varrella liiviläinen taskuvaras Viktor liittyi naisen seuraan. Jaava yritti parhaansa mukaan olla myrkyttämättä huonotapaista varasparkaa, sillä matka oli kovin pitkä, eikä juttuseura ollut haitaksi.
Myöhemmin, hänen ja Viktorin ystävystyttyä, kohtasivat he härkätien mutkassa Stålhammarin Hawisan seurueineen; Ilomieli -piian, Svenin, Tuuren sekä hurmaavan Onni-narrin, joista Naavahaukka löysi elämänsä ensimmäisen, ja totisesti parhaan ystäväjoukon, joka vuosi Jaavatar kiertää markkinoita näiden uusien ystäviensä matkassa.
