Ilomieli Kalevantytär

Ilomieli Kalevantytär syntyi Pirkkalan kirkkopitäjässä talonpoika Kaleva Joutsinpojalle ja vaimolleen Liekko Osmontyttärelle avioparin ainoana eloon jääneenä lapsena. Ilomielen vuotta vanhempi veli, Pekko, kuoli kuumetautiin sisaren ollessa vasta sylivauva, ja perheen äiti sai keskenmenon odottaessaan kolmatta lastaan, eikä perheeseen siunaantunut enää lisää lapsia. Isä Kaleva oli hieman pettynyt, kun ainoa selvinnyt lapsi olikin tytär, mutta Ilomieli oli ahkera tyttö ja auttoi uutterasti äitiään navetassa ja kodissa, ja avitti välillä puuseppänä toimivaa isäänsäkin. Torpassa asui myös isoäiti Marjatta, Kalevan vanha äiti, joka piti vilkkaalle lapselle kuria vanhempien apuna. Ilomielestä kasvoi reipas ja iloinen tyttö, joka lauleli heleästi ajaessaan lehmiä laitumelta, ja pieni perhe tuli toimeen melko hyvin pienessä hirsiseinäisessä pirtissään.

Liekko opetti tyttärelleen kehrätessään lauluja, joita hänen oma äitinsä oli hänelle opettanut, ja kun tyttö oli tarpeeksi vanha, hänet lähetettiin läheiseen vauraaseen taloon piikomaan. Tilan isäntä Laurentius oli vauras ja hurskas mies, jolla oli suuri talo ja laajat pellot, ja Ilomieli työskenteli taloudessa kolmen muun piian kanssa isännän nuoren Boda -vaimon valvovan silmän alla. Hänen siellä ollessaan isoäiti Marjatta nukkui pois, ja Ilomieli asui Laurentiuksen taloudessa neljääntoista ikävuoteen asti, jolloin hänestä alkoi hiljalleen tulla nainen, ja isä Kaleva alkoi miettiä, kenestä pitäjän nuorukaisesta tulisi hänen tyttärelleen hyvä aviomies. Halusihan hän varmistaa tyttärensä toimeentulon mahdollisimman pian, sillä hän ei enää ollut mikään nuorukainen ja tytölle olisi löydettävä mies, joka pitäisi hänestä huolta isän kuoleman jälkeen. 

Pian kävikin niin, että Kaleva Joutsinpoika joutui vuoteenomaksi ja menehtyi sairauden väsyttämänä ennen kuin ehti naittaa tytärtään, ja Ilomieli palasi Laurentiuksen talosta takaisin kotiin auttamaan leskeksi jäänyttä äitiään. Torppaa ei voisi hoitaa ilman miestä, ja jo nuoruutensa kukoistuksen ohittanut Liekko meni uusiin naimisiin vaimonsa kuoltua leskeksi jääneen naapuripitäjän isännän kanssa. Ilomieli oli nyt jo kypsynyt sen ikäiseksi, että hän ei jäänyt äitinsä luo vaan lähti etsimään uutta tointa, mutta yhdestäkään talosta ei tuntunut löytyvän paikkaa piialle. Muutaman kuukauden ajan Ilomieli työskenteli piikana erään käsityöläisen talossa, mutta joutui pian taas lähtemään, kun talon emäntä kuoli synnytykseen ja sureva nahkuri lähetti piian pois taloudestaan. Markkinoilla toimeentulon puutteesta kärsivä Ilomieli tapasi joukon kierteleviä leikareita, jotka olivat matkalla Hämeen Härkätietä pitkin Viipuriin. Yksi leikareista, Tuokko Antinpoika, mieltyi kovasti hymyileväiseen nuoreen naiseen ja pyysi tätä mukaansa matkalle Viipuriin.

Ilomieli suostui mukaan, ja nainen liittyi kiertelevien viihdyttäjien seurueeseen heidän pitkällä taipaleellaan halki Itämaan. Välttääkseen mahdollisuudet hankaluudet, joita hänenlaisensa naimaton nainen saattaisi kohdata, Ilomieli peitti hiuksensa hilkalla ja Tuokko kohteli häntä vaimonaan, kun pieni seurue matkasi pitkin maita ja mantuja. Leikareiden seurassa Ilomieli oppi itsekin soittaa luritteleman huilua ja okariinaa, ja hän ja Tuokko kiintyivät toisiinsa kuten nyt vain mies ja nainen - pyysihän mies Ilomieltä vaimokseenkin, mutta tämä ei vielä halunnut vaimoksi ja äidiksi, vaikka he avioparia elämäänsä helpottaakseen esittivätkin. Ilomieli oli jo varttuneempi nainen, kun hänen tiensä erosivat kiertelevien soittoniekkojen kanssa, ja hän palasi entiseen elämäänsä piikana ja etsi toimeentuloa monista eri taloista.

Ilomieli pyysi sijaa Stålhammarin suvun rälssitilalta Porvoon seudulta, jonka isännän, rälssimies Karl Jerkerinpojan vanhin tytär Hawisa Karlintytär mieltyi talonpoikaisnaiseen ja pyysi isäänsä ottamaan tämän palvelukseensa. Mies suostui, ja Ilomieli sai asuinpaikan ja toimeentulon yhtenä maalaiskartanon piioista sekä naimaiässä olevan Hawisan seuralaisena, neito kun oli itsepäinen luonnoltaan ja vanhemman naisen tehtävänä olisi toimia hänen esiliinaan. Niin Ilomieli Kalevintytär jäi palvelijaksi Stålhammarien kartanoon ilostuttamaan niin perheen nuorempien sisarusten kuin myös muiden talouden jäsenten elämää tarinoillaan ja lauluillaan.