Viktor
Viktor hylättiin lapsena erään Eestiläisen luostarin porteille piakkoin syntymänsä jälkeen mistä hänet löysi muuan munkki nimeltään Veli Aigar. Tuo pulleahko mutta niin kovin iloinen veikko ei ollut asiasta milläskään vaan otti poikasen luostariin, missä hän alkoi kasvattaa tätä kuten niin montaa muutakin orpoa.
Vaikka Viktor olikin hyvin uuttera ja kiinnostunut oppimaan uutta, hän huomasi jo varhain ettei pappisura ollut hänen heiniään. Hän ei todellakaan ollut sovelias elämään niin vaatimatonta elämää kuten ”veljensä”. Kolmentoista vuoden iässä patriarkka sai kuulla pojan siepanneen joitain itselleen kuulumattomia esineitä ja käski tämän painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Viktorpa ei ollut tästä milläskään sillä hän oli jo päättänyt tulevaisuuden uransa vaikkei se kovin kunniallinen ollutkaan. Hän ryhtyi taskuvarkaaksi.
Liehittelemällä neitoja ja ryöstämällä heidät ennen kuin nämä huomasivat mitä oikein tapahtui, Viktor elätti itsensä muutaman vuoden ajan kunnes sattumalta törmäsi kipakkaan parantajattareen Venäjän ja Eestin rajalla, joka ei ollut milläskään eestiläisen liehittelystä. Tämä jopa kehtasi läimäyttää nuorukaisen ”kauniita” kasvoja vimmastuksissaan vaatien tätä maksamaan henkisestä kärsimyksestä. Viktorillahan ei ollut oikeastaan mitään, jolla maksaa parantajalle, joten hän ehdotti tälle hankkivansa neidille ruokaa ja juomaa sen sijaan. Parantaja, Jaava, suostui ehdotukseen viimeisten eväidensä ehdyttyä aamusella ja niin Viktor läksi ryöstämään tarvittavia eineitä.
Viktorin kiinnostus naista kohtaan ei kuitenkaan laantunut, sillä tämä oli ensinmäinen, joka oli nähnyt hänen lävitseen. Näin ollen hän halusi tietää enemmän tästä neitokaisesta ja lähti seuraamaan tätä tämän suunnatessa kohti Suomen maata. Jaava tuntui kuitenkin kovin kireältä ja ärsyyntyneeltä nuoreen mieheen ja tuon tuostakin uhkäsi mm. myrkyttää hänet ja muuta mukavaa. Viktor väitti olevansa vain sattumalta matkalla samaan suuntaan kun hänen huomionsa kiinnittyi erääseen jalosukuiseen neitoon, jonka lukuisat korut etenkin houkuttelivat häntä.
Nopeasti ja äänettömästi nuorukainen nappasi neidon vyölaukun itselleen, mutta tuli jo piankin Jaavan nuhtelemaksi (pahoinpitelemäksi), jolloin neidon mukana ollut mies, Sven, huomasi mitä nuorempi mies oli tehnyt. Viktor olisi piankin ollut pahoinpidelty henkihieveriin ellei jalosukuinen neito, Hawisa, sekä tämän seuraneiti, Ilomieli, olisi estäneet Sveniä hyökkäämästä Eestin pojan kimppuun. Hetken selvittelyjen jälkeen Viktor ehdotti liittyvänsä tuohon joukkioon sillä eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka hänen liehittely ja varkaan taitonsa tulisivat tarpeeseen, Sven tosin oli (ja on edelleen) todella epäluuloinen nuoren miehen suhteen eikä pikkuruinen Onnikaan oikein tunnu luottavan varkaaseen ja yrittää useinkin ärsyttää tätä, jotta Viktor pakkaisi vähäiset tavaransa ja poistuisi porukasta. Viktor tosin kuittaa Onnin temput vain pikku miehen tapana osoittaa kiintymystä
